Vaasalainen punklegenda Klamydia jakaa toukokuussa radioasemille singlen Miljoonan kilsan tennarit. Biisi on lohkaisu viimeisimmältä menestysalbumilta Rujoa taidetta, joka pamahti avausviikollaan Suomen virallisen albumilistan ykköspaikalle.
3. kesäkuuta ilmestyy kauppoihin myös kahdentuhannen kappaleen rajoitettu painos Miljoonan kilsan tennarit CD-EP:stä sekä viidensadan kappaleen rajoitettu painos vinyyli-EP:stä, joissa molemmissa on mukana tuoretta ennenjulkaisematonta materiaalia. Bonuksena viisikymmentä ensimmäistä vinyyli-EP:tä sisältää kylkiäisenä nätit muovitennarit julkaisun nimibiisin kunniaksi.
Uuden EP:n CD-versiolla kuullaan kappaleet Miljoonan kilsan tennarit, Turvaton ja Luulosairas. Vinyyliversiolla on mukana näisen lisäksi myös Hyvä huominen. Bändi viettää toukokuun ansaittua lomaa, kun takana on mittava albumin julkaisukiertue ja albumin promootio. Toukokuun lopulla starttaa Klamydia-klaanin 27 keikkaa käsittävä kesärundi, johon kuuluu iso kattaus festareita ja kesätapahtumia.
Klamydian kiertueaikataulu:
La 30.05.2009 KAUHAJOKI Kasino
Pe 05.06.2009 KURIKKA Haku Päällä
La 06.06.2009 LAPPAJÄRVI Tulivuorirock
Pe 12.06.2009 KAARINA 700 Rock
La 13.06.2009 VANTAA Myötätuulirock
To 18.06.2009 PORI RMJ Partycamp
Pe 19.06.2009 JÄMSÄ Himosfestival
La 20.06.2009 KALAJOKI Kalajoen juhannus
Pe 26.06.2009 RIIHIMÄKI Riihimäkirock
La 27.06.2009 EURA Sieravuori
Ke 01.07.2009 VEKARANJÄRVI Karjalan Prikaati
To 02.07.2009 LEPPÄVIRTA Tulenliekki
Pe 03.07.2009 KUOPIO Viinijuhlat
Pe 10.07.2009 LAHTI Lahden yöt
La 11.07.2009 HAUKIVUORI Hummeripoikarock
Su 12.07.2009 ROVANIEMI Simerock
To 16.07.2009 MÄNTYHARJU Tommolan suurlava Korpirock
Pe 17.07.2009 HÄMEENLINNA Wanajafestival
La 18.07.2009 JYVÄSKYLÄ Suomipop festivaali
Pe 24.07.2009 SEINÄJOKI Vauhtiajot
La 25.07.2009 YLÖJÄRVI Räikkärock
Pe 31.07.2009 KUOPIO Kuopiorock
La 01.08.2009 KOKKOLA Kokkolarock
Pe 07.08.2009 VANTAA Tulisuudelma
La 08.08.2009 TUULOS Kapakanmäki After Pellavarock
Pe 14.08.2009 KOUVOLA Summer Of Rock
La 15.08.2009 JYVÄSKYLÄ Jyväskylärock
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion. » Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa. » Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle. » Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut. » Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli. » Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta. » Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi. » Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta. » Lue lisää
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa. » Lue lisää
Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme. » Lue lisää