Poptähti Antti Tuisku nähdään lokakuussa esiintymässä laivalla normaalia massiivisemman show’n merkeissä. Varsinaisen konsertin lisäksi Silja Serenadella on luvassa myös Antti Tuisku -näyttely ja tanssikoulu. Konsertit järjestetään yökerhon sijaan laivan promenadella.
Antti Tuisku julkaisee seuraavan Hengitän-albuminsa 23. syyskuuta. Levyn ensimmäinen singlelohkaisu Juuret on soinut kesän aikana mukavasti radioaalloilla. Levy-yhtiön mukaan myös Antti Tuiskun yleisö on nyt hieman aikaisempaa vanhempaa. Tuiskun laiva-show nähdään Silja Serenadella yhdeksän kertaa lokakuun aikana.
Viihdelehti Stara tapasi Antti Tuiskun taannoin NRJ-konsertissa Helsingissä. Antti kertoi haastattelussa kuulumisiaan sekä valottaa hieman myös uuden levynsä tekemistä ja sisältöä. Katso koko haastattelu Staran NettiTV:stä tästä linkistä.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Antti Tuisku tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.