Haastattelussa Jasper Pääkkönen

Haastattelut · Anna Poikkimäki

Vielä noin kymmenisen vuotta sitten näyttelijä Jasper Pääkkönen tunnettiin lähinnä kaunispiirteisistä kasvoistaan ja roolistaan kansan rakastamassa Salatut elämät -saippuasarjassa. Menestys oli jo tuolloin huikea. Kadulla oli vaikea liikkua tunnistamatta.

Ruskeat silmät loivat lämpimän katseensa monien teinityttöjen seinillä roikkuvista postereista. Tällä hetkellä Pääkkönen kuuluu suomielokuvan rakastetuimpiin tähtiin – hänet odottaa näkevänsä valkokankaalla. Vuosien varrella mies on todistanut kerta toisensa jälkeen kuuluvansa Suomen eturivin näyttelijöihin.

33-vuotias tähti on esiintynyt lukuisissa menestyselokuvissa ja tehnyt rooleja myös televisiosarjoissa. Uusin roolisuoritus on skinhead ja uusnatsi-ilmiöön paneutuvassa 18. lokakuuta ensi-iltansa saavassa Leijonasydän-elokuvassa. Kuten tähti Staran haastattelussa kertoo, on projekti nostanut hyvinkin erilaisia tuntemuksia pintaan.

– Harri elää aika synkässä maailmassa. Viha ja katkeruus ovat selkeitä piirteitä Harrin ajatusmaailmassa ja siinä, mihin hän uskoo. Mutta hän myös peittää kovan ulkokuoren alle jonkinlaista epävarmuutta ja haurautta, josta kaikki katkeruus ja viha kumpuaa, kuvailee Jasper Pääkkönen pahis-roolihahmoaan Staralle.

– Näyttelijänä on tietenkin haastavaa lähteä heittäytymään täysillä tällaiseen hahmoon, kun hänen maailmansa, ja kaikki mihin hän uskoo ja mitä edustaa on niin synkkää aatteellisesti. Se aiheuttaa ristiriitaisia fiiliksiä elokuvaa kuvatessa, kun tarinaa lähtee elämään täysillä.

Pääroolissa nähtävä Peter Franzen, Pääkkönen ja muut elokuvan skinhead-korstot treenasivat rankasti ennen kuvauksia. Haastavinta projektissa ei ollut kuitenkaan fyysisyys vaan tunteet, joita roolityöhön paneutuminen herätti näyttelijässä.

– Tottakai me myös urheiltiin paljon ennen tätä leffaa, että saatiin tuettua roolihahmoa ulkoisella olemuksella. Mutta ei se, että vähän käy kuntosalilla…Ei sitä voi kukaan kauhean rankaksi sanoa. Jos se olisi ollut rankin kokemus tällaisen elokuvan teossa, niin tuskin tämä olisi elokuva, jota kukaan ikinä haluaisi nähdä.

Pääkkösen puheista saa sellaisen kuvan, että syvällä pelissä ollaan. Mutta lisäselvitystä kaivataan, joten aihetta on pakko ronkkia vielä henkilökohtaisemmalta tasolta.

– Koko kuvausperiodi kävi sellaisen aika virittyneen fiiliksen ja korkeiden energiatasojen vallitessa. Siinä missä normaalisti kuvauspäivän jälkeen pystyy vetämään aivot offille ja rojahtaa sohvalle, niin tässä tapauksessa sitä mieluummin käveli kämppää ympäri ja päästeli höyryjä.

Miten niitä sitten tuli päästeltyä ulos?

– No ehkä tämä oli vähän enemmän kuvainnollisesti. Korvista mulla ei suihkunnut höyryä – ehkä suusta! Voin ihan myöntää, että tämä oli rankempi kuin moni muu elokuva näyttelijän näkökulmasta. Leffa kun kuitenkin kertoo siitä, mistä se kertoo ja mun hahmo on kiihkeimmästä päästä. Kun esimerkiksi puhutaan siitä, mihin elokuvan skinheadit ja uusnatsit uskovat ja minkälaisessa maailmassa he elävät.

Voi olla varsin avaavaa päästä sukeltamaan negatiivisesti virittäytyneen, rajatussa maailmassa elävän roolihenkilön sielunmaisemaan. Inhimillisyys löytyy kuitenkin lopulta kaiken takaa. Muuttuivatko ajatukset skinheadeista ja uusnatsismista elokuvan teon aikana?

– En voi sanoa, että ajatukset esimerkiksi tällaisesta uusnatsiaatteesta olisivat hirveästi muuttuneet. Kyllä nyt varmaan jokainen ihminen tietää, että mitä mieltä tällaisesta asiasta yleisesti ollaan.

Ehkä. Mutta väännetään kumminkin rautalangasta. Jasper alkaa perustella vastaustaan rauhalliseen sävyyn.

– Tulen sellaisesta taustasta, että mulla on ollut teinistä asti paljon maahanmuuttajataustaisia kavereita, ja osa parhaista kavereista on edelleen maahanmuuttajia. Olen teininä pyörinyt Helsingissä hyvin monikulttuurisessa porukassa ja olen nähnyt siellä paljon vihaa, ennakkoluuloja ja rasismia – jopa molempiin suuntiin.

– Se on opettanut ymmärtämään sitä, mistä tuollaiset asiat ja ajatukset kumpuavat. En voi sanoa, että ajatukset uusnatsismista olisivat muuttuneet miksikään. Ylipäätään tällaiset ääri-ilmiöt – ne ovat aiheita, joita jokainen ihminen tulee varmasti miettineeksi elämässään. Että miksi joku esimerkiksi haluaa uskoa johonkin näin äärimmäiseen.

– Mikä on sen vihan, ennakkoluulon ja katkeruuden lähde – mistä se syntyy? Varmaan kaikki meistä pyörittelevät tällaisia ajatuksia mielessään. Mun ajatukset eivät ole muuttuneet, mutta toivon, että tässä elokuvassa voi olla katsojalle jotain sellaista, joka muuttaa ajatuksia johonkin suuntaan.

– Leffa käsittelee kuitenkin tasavertaisesti kaikkia siinä esiintyviä ihmisryhmiä. Mun mielestä myös ymmärtäväisesti, hirveästi osoittelematta ja syyttelemättä tai vaipumatta mustavalkoisuuteen. Toivottavasti se voi avata katsojien silmiä joidenkin asioiden suhteen.

Elämässä toistuu usein tietty toiminnan ja seurauksen kaava, jonka seurauksena tuomitsijat monesti tuomitaan itse. Uusnatsien voimakkaat mielipiteet kiteytyvät Leijonasydän-elokuvan mukaan kunnian ajatukseen. Onko Jasperin mielestä viha ja suvaitsemattomuus koskaan oikeutettua?

– Ei mun mielestä mikään asia oikeuta väkivaltaista vihaa tai suvaitsemattomuutta. Mikään ihmisten erilaisuus ei oikeuta sitä. Tämä on aika yksiselitteinen ja helppo vastaus.

Ja se tuli sieltä kuin apteekin hyllyltä. Kun on hetken aikaa kuunnellut Pääkkösen ajatuksia, tajuaa, millainen syvien vesien uiskentelija komeiden kasvojen takana piileekään. Hän on taiteilija, tulkitsija… – ja entinen teini-idoli.

”Se on sellainen sitkeä huhu”

Salatut elämät -sarja on liian mehukas aihe, jotta sen voisi jättää tässä haastattelussa väliin. On aika paljastaa omat Saku Salin -fantasiat teinivuosilta, jolloin yläasteaikojen kouluvihkoihin tuli piirreltyä kyseisen Salkkari-hahmon nimeä ja sydämiä. Seiniä koristivat julisteet. Jasper repeilee.

– Älä kerro enempää, pyydän. Kyllä mä voin tästä silti puhua, jos sulla on jotain kysyttävää.

Ja onhan sitä. Esimerkiksi se, miten pitkään saippuasarjatähden imago on varjon lailla seurannut Pääkkösen uraa, jota on kuitenkin taivallettu jo yli kymmenen vuotta näyttelijän saappaisssa.

– En mä pysty pitämään sitä minkäänlaisena varjona, siksi mulla ei ole ongelmaa puhua tästä aiheesta. Se oli kuitenkin koulu, josta opin ihan äärimmäisen paljon teknistä kameran kanssa työskentelyä, muistelee Jasper ”ex-Saku Salin” Pääkkönen.

– Siinä vaiheessa, kun olin ollut sarjassa mukana pari vuotta, mä hyppäsin siitä veke. Se oli vuonna 2010 eli kolmetoista vuotta sitten. Niin, siitä on niin kauan. Kuinkas vanha sä oikein olet?

Allekirjoittanut on 27 vuotta, kun taas leffakomistus 33. Ikäeron pohdiskelun jälkeen Jasper jatkaa aiheesta.

– Ehkä mun onni oli se, että ensimmäinen leffarooli, jonka sain hypättyäni sarjasta pois, oli Pahat pojat. Se sai leffateattereissa jotain 620.000 katsojaa, ja siitä taisi tulla kaikkien aikojen menestynein suomalaiselokuva, jos lipputuloja mitataan. Että kyllä tuollainen Salkkari-homma siinä aika nopeastikin karisee…

– Ei tuo silti ihan vieras kysymys ole. Sanotaan, että en ole viimeiseen kolmeen kuukauteen kuullut kenenkään asiasta mainitsevan, mutta aina silloin tällöin, pari kolme kertaa vuodessa se tulee esiin. Ja aika usein huumorin varjolla. Jotkut muistavat vieläkin, että sellainen hahmo oli olemassa Salkkareissa.

Fiktiivisen Salinin perheen elämään pääsi tutustumaan Salatut elämät -sarjassa 2000-luvun alussa. Faneille esiteltiin teinirakastavaiset Saku ja Miia, joiden romanttisia sotkuja seurasi parhaimmillaan miljoonayleisö.

– Niin, ehkä se on hauskaa, että on joku sukupolvi, joka on elänyt jotain Sakun ja Miian rakkaustarinaa vuoden tai pari. Mitä se nyt kesti – pari vuotta. Sitten Miia kuoli ja Saku muutti Norjaan, toteaa Pääkkönen pilke silmäkulmassa.

Miehen varteenotettavaksi elokuvatähdeksi nostanut Pahat pojat -elokuva sisältää myös unohtumatonta kuvastoa. Kukapa voisi unohtaa Pääkkösen, Peter Franzenin, Lauri Nurksen ja Niko Saarelan poseeraamassa paidattomina elokuvajulisteessa.

Konseptin voisi sanoa toimineen. Näyttelijä haluaa kuitenkin muistuttaa, että kyse on muustakin kuin hyvinmuodostuneista lihaksista. Eurassa rikoksiaan tehneiden Daltonin veljesten tarina on aito ja koskettava.

– Pahoissa pojissa oli kuitenkin se elementti, että se perustui tositarinaan, joka oli juuri ollut uutisissa. Se kiinnosti ihmisiä valtavasti ja siitä kirjoitettiin. He olivat tavallaan koko kansan robinhoodmainen veljesnelikko, jotka eivät ikinä kiroilleet, polttaneet tai olleet väkivaltaisia.

– He eivät rikoksillaan aiheuttaneet vaaratilanteita kenellekään henkilöille. Toki vahinkoja syntyi, mutta ne eivät olleet henkilövahinkoja, vaan rikki menneitä ikkunoita, pankin seiniä ja dynamiitillä räjäytettyjä pankin kattoja. Se oli vaan materiaa.

– Kyllähän tuollainen tarinaa kiehtoo ja kiinnostaa. Sä nyt mainitsit tuon ilman paitaa olemisen. Siihen oli se peruste, että niiden kundien oikeassa tarinassa silmiinpistävä juttu oli teini-ikäisenä aloitettu treenaus, jonka avulla he pystyivät puolustautumaan isäänsä vastaan. Se hakkasi niitä aina, kun sai hulluuskohtauksen.

– He treenasivat autotallissaan kivenmurikoilla ja ties millä itse hitsatuilla tangoilla ja levypainoilla. Ja ne kundit olivat aivan eri kunnossa kuin mitä meikäläiset. Me yritettiin vuoden ajan vähän räpistellä kuntosalilla ja saada lihaksia.

– Kun tapasimme heidät ensi-illassa, me leikkimielisesti vähän painittiin ja ne heittelivät meitä ihan miten halusivat. Nehän olivat karmean kokoisia jätkiä. Ja se tuli vaan siitä, että he pystyivät puolustautumaan isänsä väkivaltaisia kohtauksia vastaan.

Pahat pojat -elokuvan jälkeen Pääkkösen elokuvanäyttelijän ura käynnistyi toden teolla. Kun listalla on Vares-elokuvasarjaa, Pahan maan kaltaista draamaa, Napapiirin sankarit -komediaa ja elämäkerrallista Matti-elokuvaa, uran merkittävintä etappia voi olla vaikea valita.

– Toi nyt on erittäin hankala kysymys, ja sä asetat mut vähän hankalaan tilanteeseen – että pitäisi alkaa omia roolejaan arvottamaan. Sä mainitsit esimerkiksi Matti-elokuvan. Siihen liittyy sellainen tarina, että kun oltiin valmistelemassa Pahoja poikia, niin lennettiin ohjaaja Aleksi Mäkelän kanssa viikoksi Dominikaaniseen tasavaltaan vähän tutustumaan, rentoutumaan, puhumaan elokuvasta ja pitämään hauskaa.

– Jotta saataisiin fiilistä hitsattua tiiviimmäksi. Aleksi tunsi entuudestaan kaikki muut paitsi mut. Me saatiin lentokoneessa takaisintulomatkalla päähän ajatus. Lähdin kyselemään, että voisiko Matti Nykäsestä tehdä elokuvan. Aleksi sanoi, että ei missään nimessä ja ootsä hullu. Mä siihen, että miksi ei voisi.

– Se vaan tuhahteli, että nuku vähän, puhut ihan höpöjä. Koko lentomatka me puhuttiin asiasta ja kun koneen renkaat koski Helsinki-Vantaan asfalttiin, me lyötiin kättä päälle, että joku päivä vielä tehdään tämä elokuva. Se oli mun ja Aleksin projekti alusta lähtien, johon me rakennettiin runko…

– Tottakai sitä muistelee suuremmalla lämmöllä kuin muita elokuvia, joita on tullut vuosien varrella tehtyä. Toinen aika merkittävä, jota muistelen lämmöllä, on Paha maa. Siinä pääsin ensimmäistä kertaa tekemään kunnolla duunia Louhimiehen Akun kanssa.

– Me oltiin tehty hänen kanssaan aiemminkin työtä yhdessä, mutta Paha maa oli eka kunnon projekti. Se oli äärimmäisen antoisaa. Paljon improvisaatiota. Aku puskee ja haastaa näyttelijöitä antamaan itsestään enemmän. Se on toinen selkeä etappi, hymyilee näyttelijä ja jatkaa sitten tuumivaan sävyyn.

– Ehkä tätä Leijonasydäntäkin voi sellaiseksi kutsua. Vielähän tässä ei ole ollut elokuvan ensi-iltaakaan, että saa nähdä, miten yleisö tähän reagoi. Duunina tämä on ollut kyllä eräs kärkipäästä.

Niiden lukijoiden, joiden mielissä sanat Jasper Pääkkönen ja pokeri assosioituvat jollain lailla yhteen, kannattaa lukea seuraavat pari kappaletta ja sitten deletoida koko aihe päästään. Sillä mikäli tähteä on uskominen, kyse on menneen talven lumista ja harmittavan pitkään jatkuneesta aiheella lypsämisestä.

– Se on sellainen sitkeä huhu, joka jostain syystä liikkuu toimittajien keskuudessa. Mä en ole pelannut pokeria moneen vuoteen. Olen kerran arviolta seitsemän vuotta sitten osallistunut Ahvenanmaalla pokeriturnaukseen, jonka satuin voittamaan. Voitin siitä silloin viisinumeroisen summan rahaa, joka uutisoitiin Iltapäivälehdissä ja siitä jäi elämään huhu, että pelaan pokeria.

– En ole vuosiin pelannut lainkaan, ja mä voin taas kerran sanoa tästä. Tämä on varmaan kolmaskymmenes kerta, kun yritän katkaista huhulta siivet. Aina toimittajat siitä kysyvät. Varmaan joka kerta, kun vastaan siihen, niin ihmiset muistavat lopulta vain sen, että Jasper ja pokeri – aijaa, se on varmaan pokerinpelaaja.

– Tai toimittajat googlaavat tullessaan haastatteluun, että mitähän tämä Jasper on tehnyt ja Wikipediassa lukee, että se on joku pokerinpelaaja. Ja arvasin, että säkin olet sen sieltä etsinyt.

Kyllähän tämä tieto Wikipediassa lukee, mutta toimittaja on tässä tapauksessa seurannut muunkinlaista Jasper Pääkkönen -uutisointia vuosien varrella. Ja on siitä pokerista kirjoitettu lehdissä.

– Monesti ne jutut on sellaisia, että ei, en pelaa pokeria. Paitsi yksi huvittava juttu oli, kun Iltalehden toimittaja kysyi taannoin, että mitä olet tehnyt viime aikoina. Kerroin, että olin tullut Las Vegasista reissusta. Se kyseli, että miten meni pelit, pelailitko pokeria. Sanoin, etten pelannut sekuntiakaan.

– Kävin siellä teatterissa, katsomassa pari hienoa keikkaa ja Circue du Soleilin esitystä. Söin hyvin ja olin ihan tavallisella lomalla vaan. Se ihmetteli, kun en pelannutkaan pokeria. Kerroin, että kyseessä on sitkeä huhu. Seuraavana päivänä Iltalehdessä luki, että Jasper Pääkkönen palasi juuri Las Vegasista lomalta, jossa hän oli innokkaasti pelaamassa pokeria. Ei kannata aina uskoa kaikkea, mitä lehdissä lukee.

Nimenomaan, ja toimittajanhan se pitäisi tietää. Jasper ei voi olla kiusoittelematta.

– Tarkoitatko sä sitä, että sä aina kirjoitat kaikkia juttuja, mitkä ei pidä paikkansa?

Ei suinkaan. Medialla on paljon valtaa, ja silloin olisi hyvä miettiä tarkoin, miten sitä käyttää. Esimerkiksi totuuden puhuminen on suositeltava asia.

– Älä kirjoita pokerista sanaakaan. Kun sitä aihetta ei ole olemassa, niin ihmiset ei muista, että tää nimi ja pokeri. Ehkä se kuolee pikkuhiljaa pois, kun siitä ei kirjoiteta.

Tämän jälkeen se on sitten tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee. Muistetaanhan Jasper toki suuremmassa määrin nykyään jostain muusta. Pääkkönen on herättänyt keskustelua mediassa vahvoilla mielipiteillään kalastusasioista.

”Kaikki ne miljoonat menevät muualle”

Lohien puolesta puhuva näyttelijä ei ole säästellyt kommenteissaan ministereitä ja virkamiehiä. Hän on tehnyt kalastuksesta mediaseksikkään aiheen, josta kannattaa kirjoittaa. Mikäli kaikki Staran lukijat eivät ole keskusteluun perehtyneet, pyydämme Pääkköstä esittämään asiansa pähkinänkuoressa.

– Tämähän on monimutkainen ja monisyinen aihepiiri. Lohesta puhutaan kaikkein eniten julkisuudessa, koska se on tavallaan kalojen kuningas. Siitä on helpointa kirjoittaa lehdissä. Mutta lohi ei ole suinkaan koko tämän ongelman ydin, vaan itse asiassa paljon suurempi ongelma on se, että melkein kaikki meidän vaellus- tai jalokalakannoista ovat uhanalaisessa tilassa.

– Esimerkiksi meritaimen-, järvilohi- tai saimaannieriäkannat ovat äärimmäisen uhanalaisia, ja siitä seuraava luokitus on sukupuutto. Maa- ja metsätalousministeriö on vuosien varrella päästänyt meidän kalakantamme tähän tilaan täysin välinpitämättömällä kalapolitiikalla.

– Oli olemassa suuri toivo, että kun maa- ja metsätalousministeriksi valittiin kokoomuslainen Jari Koskinen, niin hän ymmärtäisi kokoomuslaisena ministerinä tällaisten asioiden päälle kuin yrittäjyys – että hyvinvoivat kalakannat tuovat valtavaa turismivirtaa Suomeen. Nyt menetämme kaiken merkittävän kansainvälisen kalastusmatkailun muille maille, kuten Venäjälle, Ruotsille, Tanskalle ja Islannille.

– Kaikki ne miljoonat, jotka kalastusmatkailijat voisivat Suomeen tuoda, menevät muualle. Ja tämä kaikki johtuu Koskisen ja Maa- ja metsätalousministeriön täysin välinpitämättömästä kalapolitiikasta. 

– Kun puhutaan Itämeren lohesta, niin siinä on kyse siitä, että lohta pyydetään yli kansainvälisten tutkijoiden suositusten. Käytännössä liikakalastetaan. Nostetaan enemmän lohta merestä kuin mitä kanta kestää. Vuosi vuodelta meressä on vähemmän lohta ja se ei ole kenenkään etu. Siihenkin voidaan vaikuttaa politiikalla, joka on tällä hetkellä lyhytnäköistä ja vastuutonta.

Pääkkönen on aiemmin ehdottanut, että kalastusasioiden hoito siirrettäisiin Maa- ja metsätalousministeriöstä kokonaan Ympäristöministeriöön. Ministeri Jari Koskinen näyttää mediakeskustelun perusteella väistelevän vastuuta asioista. Paljonko Jasper antaisi miehelle raippaa tämän suhtautumisen takia?

– Ei mun tekisi mieli antaa mitenkään muuten raippaa kuin verbaalisesti siitä, että hän suhtautuu kaloihin välinpitämättömästi. Hän on itse julkisuudessa todennut kala-asioista vastaavana ministerinä, että hänhän ei ymmärrä näistä kaloista yhtään mitään. Tämä on suora sitaatti.

– Meillä on tässä ihminen, joka tuhahtelee, ettei hän tiedä kala-asioista mitään. Mutta hän ei myöskään jatka lausettaan siten, että ”aion tehdä kaikkeni selvittääkseni, että mistä tässä on kyse”. Silloin on kyse flegmaattisuudesta. Suomessa on tuhansia kalastajia, kalojen ystäviä ja kalakantojen suojelijoita, jotka ovat todella pettyneitä tähän politiikkaan.

Tavallinen vapaa-ajan kalastaja ja kaduntallaaja voi toki huolestua kalakantojen tilanteesta, mutta mikäli harrastus on kovinkin rakas, ei sitä tee mieli lopettaa. Miten siis kansalainen voisi parhaiten toimia luontoa säästäen? Pääkkönen kertoo.

– Kuka tahansa voi tehdä kaksi asiaa. Sen, ettei osta uhanalaisia tai vaarantuneita kaloja kalatiskiltä. Eihän kukaan nyt ostaisi saimaannorppaakaan kalatiskiltä. Osa meidän kalakannoista on uhanalaisempia kuin saimaannorpat, ja silti niitä on laillista pyytää ja myydä.

– Toinen asia liittyy Jari Koskisen virkamiesten toteamukseen, ettei lohi äänestä, minkä takia asiaa ei pitäisi liikaa politisoida. Ihmiset kuitenkin äänestävät. Jos kokoomuslainen ministeri esittää ylisuuria pyyntikiintiöitä, ja muut kokoomuksen ministerit tukevat hänen esityksiään, niin ihmisillä on mahdollisuus äänestää jaloillaan. Äänestyskopissa voi tehdä käytännön teon sen puolesta, millaista kalapolitiikkaa haluaa tulevaisuudessa harjoitettavan.

– Jotkut voivat sanoa, että eikö maailmassa ole tärkeämpiäkin asioita kuin kalat, mutta tämä ei ole mitään viherpiipertämistä tai kalahalailua, vaan luonnonsuojelun lisäksi kyse on tavallaan myös talouspolitiikasta. Jos menetämme kymmenien tai mahdollisesti sadan miljoonien tulot sillä, että suomalaiset kalakannat ovat retuperällä, niin jokin on aika pahasti pielessä.

– Islannissa pelkästään lohenkalastusmatkailu synnyttää sadan miljoonan euron tulot vuodessa. Irlannissa urheilukalastus on 750 miljoonan euron arvoinen bisnes vuositasolla. Nämä ovat aika isoja lukuja. Yhden ministerin välinpitämättömyys pitää käytännössä huolta siitä, että tämä ei ole meillä Suomessa mahdollista.

Näyttelijä kertoo kalastavansa itse nykyään lähes pelkästään ulkomailla sellaisissa paikoissa, joiden kalakannat kestävät pyyntiä. Mies paljastaa ottavansa myös ruokakalaksi pyynnin kestäviä kalalajeja.

– Kalareissuilla tulee yleensä niin paljon kalaa, että sen kaiken syöminen on melko mahdotonta. Kyllä syömme reissulla kalaa, mutta yleensä niitä, joista tiedämme, ettemme vahingoita kalakantoja. Päästämme takaisin veteen ne kalat, jotka ovat uhanalaisia, kertoo Jasper Pääkkönen Staralle haastattelun päätteeksi.

Anna Poikkimäki

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat