Coca-Cola ryhtyi myymään maitoa – uusi tuoteperhe lanseerattiin

Viihdeuutiset · Annika Kela

Coca-Cola on alkanut valmistaa Fairlife-maitojuomia. Yhtiö on halunnut mukaan maitobisnekseen, sillä se on havainnut, että terveellisten juomien myynti on kasvamassa. Sen sijaan sokeroitujen mehujen ja virvoitusjuomien myynti on laskemassa.

Coca-Colan Fairlife-maitojuomat ovat laktoosittomia ja sisältävät tuotteiden mukaan 50 prosenttia enemmän proteiinia ja 50 prosenttia vähemmän sokeria kuin tavallinen maito. Sen lisäksi juomassa mainostetaan olevan jopa 30 prosenttia enemmän kalsiumia kuin maidossa. Maitojuomavalikoimaa on alettu markkinoida laajasti ympäri Yhdysvaltoja ja Coca-Cola arvelee siitä tulevan hittituote.

Yhtiö on suunnitellut tuovansa maitojuomat markkinoille myös muissa maissa. Fairlife-juomat maksavat tuplasti verrattuna tavalliseen maitoon. Daily Mail -lehden mukaan yhtiö on varma tuotteensa menestyksestä ja se odottaa valtavia tuottoja maitojuomatuotteestaan.