Addison Rae vilautuksen partaalla – estoton asuvalinta käänsi katseet

Viihdeuutiset · Stara.fi

Somevaikuttaja Addison Rae oli taannoin TikTokin kolmanneksi seuratuin henkilö peräti 85 miljoonalla seuraajallaan, kun hän sai yllättäen bannit somepalveluun. Tuolloin Rae jakoi kuvan tilanteesta Twitterissä ja kertoi saaneensa pysyvän porttikiellon palveluun.

Nyt Addison nähdään poseeraamassa sosiaalisessa mediassa hameesa ja mustassa tiukassa nahkakorsetissa, jossa ei ollut materiaalia ainakaan tuhlattu. Ei nimittäin ollut kovin kaukana, että asuvalinta olisi paljastanut liikaa intiimejä ruumiinosia. Tällä kertaa asu peitti kuitenkin sisältönsä loppuun saakka.

Tiktok ei lopulta voinut antaa suosikkitähdelle pysyvää porttikieltoa, joten hänen tilinsä palautettiin normaaliksi. Syytä sekoiluun ei tiedetä. TikTok saattaa langettaa pysyvän porttikiellon käyttäjälle, joka on jakanut esimerkiksi väkivaltaista, seksuaalista, itsetuhoista, viharikoksia tai kiusaamista sisältävää materiaalia.