Viihdeuutiset 7.5.2021, 14:40 Nyt voit ilmoittaa punkkihavainnoista – nettipalvelu kertoo tilanteen Suomen metsissä vaanii keväisin ja kesäisin pienikokoinen mutta pahimmillaan suuri
Terveys Viihdeuutiset 7.5.2021, 10:00 Turkulaisyhtiö kehitti nenäsumute-koronalääkkeen – patenttihakemus Yhdysvalloissa Turkulainen lääkeinnovaatioyhtiö Therapeutica Borealis on kehittänyt uuden lääkkeen, joka on
Viihdeuutiset 6.5.2021, 20:40 Suomalaistutkimus: Pienet koirat ovat suuria aggressiivisempia – syykin selvisi Yleistys, jonka mukaan pienikokoiset koirat ovat usein isoja vihaisempia, saattaa
Viihdeuutiset 4.5.2021, 11:20 Hyviä uutisia! Pirkanmaalla vain neljä uutta koronatartuntaa Koronatilanne oli Pirkanmaalla pitkään esimerkillinen, kunnes kevään aikana kaikki muuttui.
Viihdeuutiset 1.5.2021, 12:00 Suomalaismuusikon video paljastaa – tältä Metallica kuulostaisi duurissa Metallican musiikki on etenkin yhtyeen vanhemmilla levyillä mollivoittoista, mutta mitä
Viihdeuutiset 26.4.2021, 11:00 Suomalaisten äänisuunnittelijoiden kädenjälki palkittiin Oscarilla Vuoden 2021 Oscar-gaalassa palkittiin suomalaisten äänisuunnittelijoiden kädenjälkeä. Parhaan äänisuunnittelun palkinnon
Viihdeuutiset 20.4.2021, 15:20 Yhdysvaltalaisen metalliyhtyeen musiikkivideo tehtiin suomalaisvoimin Yhdysvaltalainen Fear Factory on niittänyt jo yli 30 vuoden ajan
Urheilu Viihdeuutiset 17.4.2021, 20:40 Koripalloilija Awak Kuier teki suomalaista urheiluhistoriaa – varattiin toisena WNBA-ammattilaissarjaan Suomalainen koripallotähti Awak Kuier on tehnyt suomalaista urheiluhistoriaa. Hänet on
Terveys Viihdeuutiset 10.4.2021, 16:00 Metsässä käveleminen kannattaa – tässä 10 hyvää syytä Tällä hetkellä monien ihmisten arki on poikkeuksellisen kuormittavaa koronaviruksen jyllätessä
Viihdeuutiset 19.3.2021, 19:20 Suomi on maailman onnellisin maa – jo neljättä kertaa Suomi on valittu neljättä kertaa peräkkäin maailman onnellisuusraportin voittajaksi. Tilastojen
Viihdeuutiset 26.2.2021, 20:00 Timo Vuorensola ohjasi kauhuelokuvan jatko-osan Yhdysvalloissa Iron Sky -elokuvista tunnettu suomalaisohjaaja Timo Vuorensolan Yhdysvalloissa kuvattu uusi
Viihdeuutiset 24.2.2021, 18:00 Suomi-jakso aloittaa National Geographicin uutuussarjan – silmiähiveleviä maisemia National Geographicin dokumenttisarja Eurooppa ylhäältä päin vie katsojan ilmakuvien välityksellä
Viihdeuutiset 5.2.2021, 20:00 Sara Melleri Kikka-elokuvan päärooliin – tältä näyttää Kikkana Elokuvayhtiö Komeetan paljastettiin viime vuonna työstävän elokuvaa rohkealla tyylillään aikoinaan
Viihdeuutiset 5.2.2021, 19:20 Suomi mainitaan Will Ferrellin Super Bowl -mainoksessa – torilla tavataan Amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan loppuottelun, Super Bowlin mainoskatkojen jokainen minuutti on
Uutiset Viihdeuutiset 22.12.2020, 16:05 Jari Aarnio tuomittiin elinkautiseen murhasta Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio on tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen
Viihdeuutiset 11.12.2020, 19:20 Mystisiä monoliittejä ilmestynyt ympäri maailmaa – nyt myös Savonlinnaan Eri puolille maailmaa on viime viikkoina ilmestynyt kuin tyhjästä metallisia