Viihdeuutiset 29.10.2015, 16:30 Justin Bieber suivaantui haastattelussa – poptähti poistui paikalta Kanadalaispoppari Justin Bieber on osallistunut espanjalaisen radiokanavan haastetteluun. Popparin harmiksi
Viihdeuutiset 29.10.2015, 13:30 IKEA muunsi lasten piirrustukset pehmoleluiksi IKEA lahjoittaa joka vuosi pehmolelujen hinnasta osan hyväntekeväisyyteen. Tällä kertaa
Uutiset 29.10.2015, 12:30 Mystinen lihansyöjäbakteeri tuhoaa miehen kasvot – video ei herkimmille Erilaiset lihansyöjäbakteerit pääsevät ihmisten ihon alle esimerkiksi haavojen tai puristettujen
Viihdeuutiset 29.10.2015, 12:00 Rockjyrä Mustasch konsertoi Suomessa – minikiertue ensi viikolla! Ruotsalainen Mustasch-yhtye saapuu marraskuun alussa Suomeen osana mittavaa Euroopan-kiertuettaan. Saksasta
Viihdeuutiset 29.10.2015, 11:30 Koiranpentu säpsähti hereille: Pelästyi omaa pieruaan! Pienen koiranpennun omistaja oli pannut merkille, että karvakuono näki tapahtumarikasta
Alpeilla Viihdeuutiset 29.10.2015, 11:00 StaraTV Alpeilla: Haastattelussa Bond-ohjaaja Sam Mendes Kovasti odotettu uusi James Bond -elokuva Spectre sai eilen maailmanensi-iltansa,
Viihdeuutiset 29.10.2015, 9:00 Trollaaja paljasti syyn laihtumiseen: ”Kiusaamani henkilöt kannustivat” 28-vuotias Jesse Shand on trollannut, eli kiusannut ihmisiä anonyymeilla kommenteilla,
Viihdeuutiset 28.10.2015, 19:00 Kotiin saapunu mies löysi vieraan humalaisen sängystään Vancouverissa asuva mies oli tullut kotiin ja nähnyt erikoisen näyn
Viihdeuutiset 28.10.2015, 18:30 Hirvi halusi ostoksille? Yritti ruokakauppaan sisälle Suomessa hirvet ovat melko tavallinen näky teiden varsilla ja peltojen
Viihdeuutiset 28.10.2015, 17:00 Nainen kompastui hautausmaalla – perheeltä odottamaton reaktio Yhdysvaltalaisperhe oli kokoontunut hautausmaalle muistamaan edesmennyttä perheenjäsentään. Kesken kukkien asettelemisen
Viihdeuutiset 28.10.2015, 16:10 Venäläisnainen yritti varastaa panssariauton – matka tyssäsi lyhyeen Moskovassa järjestetyssä näyttelyssä on sattunut erikoinen tilanne. Yksi näyttelyvieraista nimittäin
Viihdeuutiset 28.10.2015, 14:30 Uskomaton näky! Jaguaari pyydysti alligaattorin joesta Brasilian luonnossa liikkunut kuvaaja on onnistunut taltioimaan videolle hurjan ja
Viihdeuutiset 28.10.2015, 13:30 Miehet räjäyttivät huvikseen uima-altaan – kuvasivat videolle Youtubessa on nähty runsain määrin videoita, joissa erilaisia esineitä räjäytetään
Viihdeuutiset 28.10.2015, 12:00 Myrsky riepotteli lentokonetta – lasku keskeytyi viime hetkellä Manchesterin lentokentällä koettiin hurja tilanne, kun Aer Lingus -lentoyhtiön lentokoneen
Viihdeuutiset 28.10.2015, 8:30 Kurpitsan kaiverrusta amerikkalaistyyliin – nainen ampui kiväärillä! Aseharrastaja Kirsteyn Joy Weiss on julkaissut netissä videon kurpitsan kaivertamisesta.
Viihdeuutiset 27.10.2015, 21:30 Tuhannet hämähäkit valtasivat sillan – juuri Halloweenina! Araknofobiasta eli hämähäkkikammosta kärsivien kannattaa vältellä vierailemista Yhdysvaltojen Columbusissa tai