Digi Pelit Viihdeuutiset 22.6.2015, 11:00 Microsoft esitteli Hololens-uutuuden – tältä näyttää Minecraft hologrammina Microsoft esitteli taannoin kehitteillä olevaa Project Hololens -laitettaan, jonka luvataan
Digi Viihdeuutiset 21.6.2015, 11:00 Sovellus muistuttaa tekemään hyvää Monet ihmiset haluaisivat auttaa vähempiosaisia, taloudellisissa vaikeuksissa olevia ja kodittomia,
Digi Viihdeuutiset 19.6.2015, 14:00 Tulevaisuuden televisio? Ohjelmia ajatuksen voimalla Verkossa on nähty esimerkikkejä teknologiasta, joka mahdollistaa esimerkiksi irtoraajojen ohjaamisen
Digi Matkailu Viihdeuutiset 18.6.2015, 19:00 Google Maps päivittyi – ilmoittaa nyt kohteen aukioloajan Google Maps ilmoitti taannoin tuovansa palveluun odotetun uuden ominaisuuden, joka
Digi Viihdeuutiset 18.6.2015, 18:30 20 vuotta vanha digitaalikello löytyi pihalta – toimii edelleen! Useimmat kodin elektroniikan piiriin kuuluvat tuotteet ovat melko lyhytikäisiä. Useissa
Digi Viihdeuutiset 18.6.2015, 11:30 Tältä näyttää kun iPhonea ammutaan 14,5 kaliiperin luodilla Modernissa maailmassa olemme jatkuvasti erilaisten älylaitteiden ympäröiminä, eikä teknologian vaikutukselta
Digi Viihdeuutiset 17.6.2015, 18:00 Vuoden parhaat iPhone-kuvat palkittiin Monille iPhonen käyttäjille älypuhelin on korvannut tavallisen kameran, sillä laitteella
Autot Digi Viihdeuutiset 17.6.2015, 15:30 Range Roveria ohjataan myös älypuhelimella Itseohjaavat autot ovat tehneet tuloaan jo jonkin aikaa, ja esimerkiksi
Digi Terveys 17.6.2015, 10:50 Hätäkeskuslaitos: Lataa 112 Suomi -sovellus kännykkään Hätäpuheluissa yleisimmät ongelmatilanteet johtuvat siitä, että matkapuhelimesta apua soittava ei
Digi Lifestyle 16.6.2015, 21:30 Tutkimus: Tablet-tietokoneilla leikkivistä vauvoista muita fiksumpia Lasten viihdyttäminen tablet-tietokoneen tai television avulla jakaa vanhempien mielipiteitä. Osa
Digi 16.6.2015, 16:30 Kuulostaako oma ääni nauhalta erikoiselta? Tästä se johtuu Moni varmasti tietää, että oman äänen kuuleminen nauhalta kuulostaa kamalalta
Digi Viihdeuutiset 16.6.2015, 9:30 Panoselfiet ovat uusi some-villitys – tässä maistiaiset Valokuvauksen maailma on muuttunut radikaalisti muutamassa vuodessa, kun sosiaalisessa mediassa
Digi 16.6.2015, 9:00 Riita Yhteisvastuukeräyksen kohteesta – kirkko hävisi domainkiistan! Yksi kuluvan vuoden Yhteisvastuukeräyksen kohteista on vapaaehtoisen auttamisen verkkopalvelu Suurella
Digi Viihdeuutiset 15.6.2015, 15:30 10 000 dollarin Apple Watch murskaksi magneeteilla Verkossa toimii useita videokanavia, joissa uutuustuotteita on tarkoitus rikkoa eri
Digi Viihdeuutiset 15.6.2015, 9:00 Nerokasta! Mainostaulu aiheutti haukottelu-epidemian Mainonta on tehokkainta silloin, kun se aiheuttaa kohderyhmässä selkeitä reaktioita.
Digi Matkailu 14.6.2015, 17:00 Kaupunki teki tekstaajille omat kävelykaistat Maailman matkapuhelinten määrä ylitti viime vuoden lokakuussa ihmisten määrän, joten