Viihdeuutiset 12.4.2015, 11:00 Tästä mallia! Koala on nautiskelun mestari Australialainen valokuvaaja Mandie Lee oli vierailemassa Gold Coastilla sijatsevassa eläinpuistossa.
Viihdeuutiset 12.4.2015, 10:30 Yksinäinen kilpikonna ja koira ystävystyivät Verkossa on paljon esiintulleita hellyttäviä tapauksia epätavallisista eläinkaveruksista, kun esimerkiksi
Viihdeuutiset 12.4.2015, 10:00 Huippusöpö pesukarhu ujosteli – kuvaajan odotus palkittiin Pesukarhuista on onnistuttu kuvaamaan paljon hauskoja videoita, joita on YouTube
Viihdeuutiset 12.4.2015, 9:30 Matrixin eeppinen K18-taistelukohtaus tehtiin Legoilla Vuonna 1999 julkaistu Matrix uudisti toimintaelokuvien lajityypin kertaheitolla 2000-luvulle. Näyttävistä
Viihdeuutiset 11.4.2015, 21:30 Uuden kuninkaallisen nimestä löydään vetoa – koirat auttavat Britanniassa valmistaudutaan uuden kuninkaallisen perheenjäsenen tuloon. Se tarkoittaa myös sitä,
Viihdeuutiset 11.4.2015, 21:00 Raivokas villisika hyökkäsi – ponit pelastivat pariskunnan Rauhallinen päivä kauniissa maaseudun maisemassa sai karmaisevan käänteen, kun vauhkoontunut
Viihdeuutiset 11.4.2015, 20:30 Lucifur-kissa on nimensä veroinen Joissain perheissä ihmiset ovat ottaneet useampia lemmikkejä sillä ajatuksella, että
Viihdeuutiset 11.4.2015, 20:00 Tyttö säikähti manaattia – hulvaton reaktio videolle Manaatit ovat vedessä eläviä lempeitä nisäkkäitä. Eläimet ovat kasvissyöjiä eikä
Viihdeuutiset 11.4.2015, 18:00 Kuuden pojan äiti kuuli saavansa tytön – jalat menivät alta Jotkut lasta odottavat vanhemmat eivät malta odottaa, että pääsevät kuulemaan
Viihdeuutiset 11.4.2015, 17:00 Lisko vastasi omistajansa kysymyksiin Pogona-lisko oli oppinut erikoisen taidon omistajansa avustuksella. Aina, kun liskolla
Viihdeuutiset 11.4.2015, 16:30 Kännykän akku täyteen minuutissa – tässä tulevaisuuden akku Älylaitteiden runsas käyttö kuluttaa tunnetusti niiden akkua varsin tehokkaasti. Vastaavasti
Viihdeuutiset 11.4.2015, 15:30 Salakalastajien alus upposi – yllättävä taho riensi apuun! Länsi-Afrikan rannikolla sattui erikoinen tilanne, kun salakalastuksesta epäiltyjen miesten The
Viihdeuutiset 11.4.2015, 15:00 Pysäyttävä video: Oletko mielestäsi kaunis vai keskinkertainen? Dove on pidemmän ajan puhunut tavallisen näköisten ja kokoisten ihmisten
Viihdeuutiset 11.4.2015, 14:00 Koira huomaisi saavansa keksin – esitti riemastuttavan voitontanssin! Lemmikinomistaja oli päättänyt palkita pienen beaglen pentunsa hyvästä käytöksestä. Koira
Viihdeuutiset 11.4.2015, 13:30 Über-taksiyritys lanseerasi alkotolpan – ajokunnossa vai ei? Valitettavan usein yöllä ja aamulla sattuneet auto-onnettomuudet liittyvät siihen, että
Viihdeuutiset 11.4.2015, 13:00 Tutkimus: Vauvat oppivat yllättyessään Monet saattavat muistaa kemian ja fysiikan tunneilta hauskoja faktoja liikkeistä