Espanjan entinen pääministeri aiheutti kohun jalkapallon MM-kisoissa: ”Ranska pelaa ilman ranskalaisia!”
Viihdeuutiset 6.10.2016, 14:00 Salaliittoteoreetikot: NASA katkaisi taas suoran lähetyksen UFOn vuoksi UFO-harrastajat ovat jälleen syyttäneet Yhdysvaltojen NASAn peitelleen todisteita avaruusoliosta. Avaruushallinnon
Viihdeuutiset 6.10.2016, 13:00 Kissanpentu hengenvaarassa – sitten ihmiset päättivät ryhtyä toimeen Uteliailla kissoilla on toisinaan paha tapa löytää tiensä paikkoihin, joista
Viihdeuutiset 6.10.2016, 10:00 Naaraskoira ilmestyi metrovaunuun – sitten se alkoi synnyttää Moskovan metron matkustajat kokivat taannoin yllätyksen, jollaiseen he tuskin osasivat
Viihdeuutiset 6.10.2016, 8:30 Vauvan muhkeasta hiuspehkosta nettihitti – tällaista ei löydy toista! Kolmen lapsen äiti Chelsea Noon on saanut tottua siihen, että
Viihdeuutiset 5.10.2016, 23:00 Bostonin maratonin pommi-iskusta elokuva – traileri julki Yhdysvaltojen Bostonissa tapahtui 15. huhtikuuta 2013 tuhoisa pommi-isku. Kolme ihmistä
Viihdeuutiset 5.10.2016, 22:30 Viisivuotias matikkanero hämmästyttää – kertolaskujen mestari Steve Harvey juontaa Little Big Shots -nimistä televisio-ohjelmaa, jossa taitavat
Viihdeuutiset 5.10.2016, 18:00 Ultracool pyöräilykypärä – malli LEGO-ukkojen hiuksista Joka viides tunti lapsi saa päähänsä jonkinlaisen vamman sen vuoksi,
Viihdeuutiset 5.10.2016, 16:30 Koiran kuorsauksesta tuli ongelma: ”Tämän vuoksi en nuku öisin” Kuorsaaminen ei ole ainoastaan joidenkin ihmisten tapa. Myös joillain eläimillä
Ruoka Viihdeuutiset 5.10.2016, 16:00 Mies nautti maailman tulisinta chiliä bongista – ei olisi kannattanut Monet lisäävät ruokaansa mielellään chiliä, mutta jotkut ihmiset nauttivat tulisen
Viihdeuutiset 5.10.2016, 15:30 Skeittari kokeili Tony Hawk’s Pro Skater -pelin temppuja tosielämässä Tony Hawk’s Pro Skater -sarjan osat lukeutuvat skeittipelien klassikoihin. Monet
Viihdeuutiset 5.10.2016, 15:00 Naisen Instagram-tilistä tuli hitti – sitten piiloviesti paljastui Elokuun ensimmäisenä päivänä Louise Delage -niminen ranskalainen kaunotar ilmestyi Instagram
Viihdeuutiset 5.10.2016, 14:30 Mies auttoi pesukarhut roskiksesta – eläinten tyylikäs reaktio yllätti Pesukarhut löytävät itsensä usein monista tukalista tilanteista, joissa ne tarvitsevat
Autot Viihdeuutiset 5.10.2016, 14:00 Härski viesti liikennetaululle – työmiehet juhlivat urakan päättymistä Liikenteessä voidaan nähdä välillä erikoisia liikennemerkkejä, jotka on yleensä turmeltu
Nettivideot Viihdeuutiset 5.10.2016, 13:00 Tuhannet kalat hyppivät kalastajien päälle – outo näky videolle Suuren kalaparven nähdessään moni voisi unelmoida suuresta haavista, jolla pystyisi
Viihdeuutiset 5.10.2016, 12:30 12-metrinen ihmistorni stadionille – tätä ei moni tekisi perässä Kataloniassa järjestettiin taannoin Concurs de Castells -ihmistornitapahtuma. Jo 1700-luvulta asti
Viihdeuutiset 5.10.2016, 11:00 Mies valmisti hengenvaarallisen ritsan – ampuu keilapalloja Ritsat ovat monille tuttuja lapsuuden pihaleikeistä, sillä lähes kuka tahansa