Uutiset 5.12.2012, 9:00 Lääkärit yrittivät tappaa vanhuksen – omaiset pelastivat hengen Suomessa on puhuttu julkisuudessa runsaasti vanhustenhoidon heikosta tilasta, ja esimerkiksi
Uutiset 4.12.2012, 23:00 Mies ryösti pankkeja – syytti rukousta Maailmalla tapahtuu aika ajoin rikoksia, joiden tekijät antavat hyvin erikoisia
Uutiset 4.12.2012, 17:00 Varas huijasi uhrejaan erikoisella tavalla – voisi toimia Suomessakin Taitavilla varkailla on omat keinonsa hyväuskoisten uhrien harhauttamiseen. Lähinnä television
Uutiset 4.12.2012, 9:00 Opettaja vaati tokaluokkalaisilta vessamaksun – vanhemmat raivostuivat Opettajat saattavat suututtaa oppilaidensa vanhempia erikoisilla toimintamenetelmillään. Esimerkiksi äskettäin erään
Nettivideot Uutiset 3.12.2012, 21:30 Karmaiseva valistusvideo 80-luvulta – tällaista ei enää saisi näyttää Kouluissa näytetään usein oppilaille erilaisia kasvatuksellisia videoita. Ikimuistettavimpiin kuuluvat muun
Uutiset 3.12.2012, 9:40 Mies putosi metroraiteille – hengenpelastus videolle Verkossa julkaistaan aika ajoin rautatieasemien valvontakameroiden videoita, joissa nähdään esimerkiksi
Uutiset Viihdeuutiset 2.12.2012, 18:20 Vuoden seksistisin joululahja? ”Lasten siivouskärryt – vain tytöille” Parhaillaan monissa suomalaisissa kodeissa pohditaan jo kuumeisesti mitä perheen lapsille
Uutiset 2.12.2012, 18:00 Kuurosokea kolmijalkainen koira pelasti perheensä tulipalosta Lemmikkieläimet, etenkin koirat, saattavat oikealla tavalla kasvatettuina olla erittäin lojaaleita
Uutiset 2.12.2012, 7:30 Vanhus liftasi 17 000 km vaimon tuhkien vuoksi Brittiläisen vanhuksen huikea tarina osoittaa, että todellisuus on joskus tarua
Uutiset 1.12.2012, 19:00 Huima jouluyllätys: Mies jakoi ohikulkijoille 100 000 dollaria käteistä Yhdysvaltoihin iski äskettäin Sandy-hurrikaani, joka teki tuhojaan erityisesti New Yorkissa,
Uutiset 1.12.2012, 15:00 Opettaja soitti väärän kappaleen tunnilla – sai potkut Viime aikoina maailmalla on uutisoitu useista opettajiin liittyvistä tapauksista, joissa
Uutiset 30.11.2012, 11:00 Uskomaton väite: Mies elänyt 10 vuotta ilman ruokaa Maailmalla kerrotaan silloin tällöin tarinoita joogaguruista, jotka ovat pystyneet henkistymisensä
Nettivideot Uutiset 29.11.2012, 20:30 Palomiehet saivat apua yllättävältä taholta – näin siinä sitten kävi Palomiehet joutuvat usein tulipalokeikkojen lisäksi raivaamaan esimerkiksi myrskyjälkien tuhoja. Jos
Uutiset 29.11.2012, 8:40 Parkkimittari haudalla?! Rajuimmat hautakivet kuvina Suomessa hautakivet ovat lähes poikkeuksetta konservatiivisia, sillä vain harvoin joku
Uutiset 29.11.2012, 7:00 Pastori sekoilevasta televisiotähdestä: ”Valmistautuu Jeesuksen tulemiseen” Amerikkalainen koomikko Angus T. Jones herätti vastikään kohua mediassa haukkumalla
Uutiset 28.11.2012, 14:00 Nainen vietti luksuselämää – eläkeläisiltä varastamillaan rahoilla Tutkimusten mukaan varkaat valitsevat yleensä uhrikseen pelokkaalta ja epävarmalta vaikuttavan