Reseptistä viraalihitti: Näin keität riisin oikein

Lifestyle Ruoka Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Riisin keittäminen on monille tuttua ja arkista puuhaa, jota tulee tehtyä monta kertaa viikossa. Erityisesti aasialaisiin ruokiin riisi kuuluu hyvin olennaisena osana. Nyt TikTokissa on lähtenyt leviämään riisin keittämiseen liittyvä ohje.

Famin ylläpitämä itsfamzzi-niminen TikTok-kanava on pullollaan herkullisia aasialaisia reseptejä ja kokkivideoita. Yksi miehen suosituimmista videoista koskee riisin keittämistä.

Videolla Fami kertoo, että riisi tulee aina pestä ennen keittämistä kylmällä vedellä niin monta kertaa, että vesi on suhteellisen kirkasta. Sen jälkeen riisi huuhdellaan viimeisen kerran ja kattilaan lisätään riisin kanssa uusi kylmä vesi.

Veden mittaamisessa voi käyttää apuna sormia. Kun etusormenpää koskettaa riisin pintaa, veden tulisi osua ensimmäiseen niveleen saakka. Sen jälkeen kattila laitetaan kylmälle liedelle, lämpö täydelle teholle ja kansi päälle. Riisiä ei tule missään vaiheessa sekoittaa.

Kun vesi kiehuu, lämpö asetetaan alhaisimmalle teholle ja annetaan riisin keittyä 10 minuutin ajan. Sen jälkeen liedeltä otetaan lämpö pois kokonaan, mutta kattila jätetään kansi päällä liedelle vielä 10 minuutiksi. Sen jälkeen riisi on valmista.

@itsfamzzi RIISIN KEITTÄMINEN KATTILASSA: 1. Pese ja huuhtele riisit veden alla hieroen riiseistä liat yms pois. Toista ainakin 6-8 pesukertaa. 2. Mittaa veden määrä etusormella Keittovaihe: 1. Kattila liedelle ilman kantta ja lämpö maximille 2. Kun vesi kiehahtaa, laita kansi päälle ja säädä lämpö alhaisimmalle sekä anna olla kannen alla 10min 3. Kun 10 min on kulunut, sulje liesi ja anna olla toiset 10 min. 4. Se on hänessä. NAUTI #riisi #keitettyriisi #riisikattilassa #riisinkeittäminen #aasialainentapa #resepti #arkireseptit #kotiruoka #foryou #ruokatiktok #resepti #cooking #food #ruoka #suomitiktok ♬ 3D (feat. Jack Harlow) – Instrumental – Jung Kook & Jack Harlow