Jasper Pääkkönen mukana uudessa Vares-elokuvassa – arvaatko jo missä roolissa?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kansainvälistäkin uraa tehnyt suomalaisnäyttelijä Jasper Pääkkönen on mukana tulevassa Vares X -elokuvassa. Näyttelijä palaa vanhaan tuttuun Kyypakkauksen rooliin, jota hän on näytellyt myös lukuisissa aikaisemmissa Vares-elokuvasarjan osissa.

Tulevan Vares X -elokuvan näyttelijäkaarti on muutenkin nimekäs. Sivurooleissa nähdään myös Kalle Lamberg, Olga Temonen, Jenni Kokander, Mikko Töyssy, Pelle Heikkilä, Aku Sipola, Kreeta Salminen ja Tom Petäjä. Mukana ovat myös ovat Sara Soulié, Satu Silvo, Mikko Kouki ja Ilona Chevakova.

Vares X on jo kymmenes Reijo Mäen Vares-kirjoihin perustuva elokuva. Ohjaajana toimii tällä kertaa Tuukka Temonen. Mäen Kolmijalkainen mies -dekkariin pohjaavan käsikirjoituksen ovat laatineet Satu Rasila ja Akseli Kouki.

Yksityisetsivät Varesta näyttelee uudessa elokuvassa Leo Sjöman. Hahmoa ovat aikaisemmin näytelleet Juha Veijonen ja Antti Reini.