Lumimyrsky yllätti New Yorkin – Suomi jäi kirkkaasti toiseksi

Viihdeuutiset · Annika Kela

New Yorkin asuinalueella West Senecassa tuprutti äskettäin lunta oikein urakalla. Talot ja autot peittyivät valtavan lumikerroksen alle ja puiden oksat notkuivat lumen painosta. Eräs alueen asukkaista halusi nähdä, miltä maisema näyttää poistumatta kotoaan keskelle myrskyä.

YouTube
YouTube

Matkaan lähetettiin radio-ohjattava helikopteri, joka kierteli talojen ja teiden ympärillä kuvaten lumen peittämän ympäristön. Lunta oli satanut niin paljon, että autoteitä oli mahdoton erottaa maastosta. Talojen edustalla oli kasa lunta ja monien talojen alimmat kerrokset olivat jääneet hangen saartamiksi.

Kerroimme aiemmin vastaavanlaisesta videosta, jossa kyseinen lumimyrsky saapui Buffaloon uhkaavan näköisenä. Myrskyyn lähetetyn radio-ohjattavan helikopterin kuvaama näky oli kerrassaan häkellyttävä. Luonto ei selvästikään ollut valmistautunut lumentuloon, sillä videolla nähtävissä puissa on vielä lehdet oksissa. Lumen auraaminen tulee olemaan suuri urakka. Lapsilla riittää puuhasteltavaa seuraaviksi päiviksi, kun hangesta pääsee loihtimaan lumilinnoja ja lumiukkoja.