”Suosittelen hississä housujen vetämisen nilkkoihin”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viihdelehti Staran julkkisbloggarina toimiva Niko Saarinen, eli tutummin BB-Niko, pohtii tuoreimmassa kirjoituksessaan kuinka kerrostalon yleisissä tiloissa voisi harrastaa seksiä ja millaisia paikkoja tähän harrastukseen talosta löytyisi.

Pohdinnan lisäksi Niko myös pisteyttää paikat kouluasteikolla. Hän antaa esimerkiksi häkkivarastolle 8,5 pistettä ja kertoo sen olevan parempi paikka rakastelemiseen kuin esimerkiksi oma makuuhuone. Parhaimman arvosanan, yhdeksän pistettä, Niko antaa kuitenkin hissille.

– Tämä kiihottaa suunnattomasti ja kun pääsee kotiin ei tarvitse enää toista lämmitellä, koska se on tapahtunut jo hississä. Suosittelen hississä housujen vetämisen nilkkoihin ..tai en mä teistä tiedä, mutta minua se kiihottaa, Niko kirjoittaa Staran blogissaan.

Samalla Niko kertoi ryhtyvänsä paljastelemaan itseään poikaystävälleen yöllisillä rullaluisteluretkillä. Lue Nikon blogia osoitteessa blogit.stara.fi/nikosaarinen.