Perheenäiti itkun partaalla kolmen lapsen kanssa lentokentällä – sitten sivulliset päättivät toimia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pienen lapsen kanssa matkustaminen voi pahimmillaan olla silkkaa kidutusta, jos matkapäiväksi lapselle sattuu huono päivä. Hermoraunion partaalle vanhempi ajautuu viimeistään silloin, kun hän on ainoa aikuinen ja pieniä lapsia on kolme. Nyt sen on huomannut myös perheenäiti Becca Kinsey.

Yhdysvaltojen Dallasista kotoisin oleva Becca Kinsey julkaisi Facebookissa koskettavan päivityksen, johon moni vanhempi ja varsinkin yksinhuoltaja voi helposti samaistua. Hän oli nimittäin lentomatkalla kolmen lapsen kanssa. Heistä vanhin oli viisivuotias ja kaksi oli kolmevuotiaita.

Kinsey kertoo olleensa kyyneleiden partaalla yrittäessään saada itseään ja lapsiaan lentokentällä turvatarkastuksen kautta lentokoneeseen. Viisivuotias aloitti kuitenkin kiukuttelun, joka levisi kahteen nuorempaan lapseen. Silloin kaaos oli valmis. Lopulta perheenäiti sai kuitenkin apua odottamattomalla tavalla, kun kolme tuntematonta naista pelasti perheen lentomatkan.

Yksi naisista vaati lentokentän henkilökunnalta, että perhe pitää päästää jonon ohi turvatarkastukseen ja toinen halusi kantaa perheen laukkuja. Tilanne kuitenkin jatkui lentokoneessa, jossa kolmas nainen ilmoitti olevansa valmis ottamaan yhden pojista syliinsä rauhoittumaan. Perheenäiti julkaisi Facebookissa kuvan, jossa avulias nainen pitää edelleen sylissään siihen nukahtanutta pikkupoikaa.