Rebel Wilson väittää: ”Brittihovin jäsen kutsui minut huumehuuruisiin orgioihin”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Näyttelijä Rebel Wilson väittää uudessa muistelmakirjassaan nimeltään Rebel Rising, että Britannian kuninkaallisen perheen jäsen kutsui hänet huumehuuruisiin orgioihin Etelä-Kaliforniassa. Nainen ei mainitse kuninkaallista nimeltä, mutta kertoo yksityiskohdista, jotka saattavat lopulta paljastaa kenestä on kyse.

Daily Mailin mukaan henkilö on mies, ja hän oli antanut Wilsonille vuonna 2014 viime hetken kutsun, koska juhliin haluttiin lisää naisia. Rebel Wilson sanoo, että kyseessä on perimysjärjestyksessä mukana oleva brittihovin jäsen.

– Hän on viidestoista tai kahdeskymmenes jonossa valtaistuimelle, Daily Mail kertoo Wilsonin kirjoittaneen.

Juhlat järjestettiin Wilsonin mukaan yhdysvaltalaisen teknologiamiljardöörin kotona. Näyttelijän mukaan miljardööri asui Los Angelesin ulkopuolella. Kyseessä oli päihteillä kyllästetyt elostelujuhlat, jossa oli hullunkurisia asukokonaisuuksia, ilotulitus ja avoimesti tarjoiltuja sekä nautittuja päihteitä. Hänelle kerrottiin, että huumeet olivat orgioita varten.

– Mikä täydellinen tilaisuus löytää poikaystävä, ajattelin, hän kirjoittaa kirjassaan.