Lahdentien kaaos kuin romurallissa: ”Kymmeniä autoja murskana sikin sokin”

Ohhoh! · Stara.fi

Tämän päivän harvinaisen surkea ajokeli pääkaupunkiseudulla yhdistettynä liian suuriin ajonopeuksiin on ollut tuhoisa yhdistelmä. Staran juuri saamien tietojen mukaan tilanne muistuttaa kuin romurallia ainakin Lahdentiellä sekä molemmilla kehäteillä.

Lahdentiellä liikenne on välillä täysin pysähdyksissä ja siniset valot vilkkuvat hälytysajoneuvojen yrittäessä päästä lukuisille kolaripaikoille. Pahimmissa paikoissa on useita rajusti kolaroituja autoja samassa kohdassa. Osa kolareista on peräänajoja, mutta vaurioista päätellen ajoneuvoja on lähtenyt myös sivuluisuun ja ajautunut toisia ajoneuvoja päin suurella nopeudella.

Poliisin mukaan tilanne on sama myös Tampereen ja Helsingin välisellä moottoritiellä sekä molemmilla pääkaupunkiseudun kehäteillä. Aamun ja aamupäivän aikana poliisin tietoon oli tullut jo yli 80 liikenneonnettomuutta. Poliisi pyytää autoilijoita välttämään autoilua pääkaupunkiseudulla, sillä oman auto tulee käyttö tulee rajata vain ehdottoman välttämättömiin tilanteisiin.