Kuvernööri kielsi naiset sihteereinä – kyllästyi työpaikkaromansseihin

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Työpaikalla syttyvät romanssit ovat useissa ammateissa yleisesti paheksuttuja. Nyt indonesialaisen Gorontalo-provinssin kuvernööri on kyllästynyt työpaikallaan leiskuneeseen lempeen. Mieskuvernööri on tämän johdosta kieltänyt naispuolisten sihteerien palkkaamisen.

AFP-uutistoimisto kertoo, että Rusly Habibie -nimisen kuvernöörin mukaan moni hallitukselle työskentelevä mies on sortunut avioliiton ulkopuolisiin, työpaikalla sattuneisiin suhteisiin. Habibie on ryhtynyt vastaiskuun käskemällä miehiä korvaamaan naispuoliset sihteerinsä miehillä tai vanhemmilla naisilla, jotka ”eivät enää ole hyvännäköisiä”.

– He kohtelevat heitä paljon paremmin kuin omia vaimojaan. He tuovat heille lahjoja virallisilta matkoilta, kuten hajuvesiä tai merkkilaukkuja, samalla kun heidän vaimoparkansa eivät saa mitään, Rusly Habibie selittää sihteerien saamasta kohtelusta lehdelle.

Kuvernööri on varma, että uutta linjausta tullaan noudattamaan. Mies ei kuitenkaan ole asettanut mitään rangaistusta säännön rikkomisesta. Arviolta 50 korkeassa asemassa olevaa miestä tulevat saamaan itselleen miessihteerit.

Uusimmat