Aurajoki ruopattiin – joen pohjasta monipuolinen romusaalis

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Aurajokea alettiin ruoppaamaan tammikuussa. Nyt operaatio on saatu valmiiksi, minkä ansiosta ensi kesän The Tall Ships Race -purjelaivatapahtuma voi toteutua suunnitelmien mukaisesti. Aurajoesta kuljetettiin pois jopa 90 000 kuution edestä maa-ainesta.

Maa-aineksen lisäksi Aurajoen pohjasta poistettiin Turun kaupungin tiedotteen mukaan monenlaista sinne päätynyttä tavaraa. Ruoppauksen yhteydessä Aurajoessa tehtiin arkeologista valvontaa. Arkeologisesti merkittäviä esineitä ei kuitenkaan löytynyt.

Arkeologinen aineisto on kadonnut joen pohjasta aikaisempien ruoppauksien yhteydessä. Aurajoen pohjasta nostettiin kuitenkin pois arkisia esineitä. Joen pohjasta löytyi muun muassa sähköpotkulautoja, kassakone, perämoottori, työmaa-aitoja ja roskiksia.

Ruoppauksen tavoitteena oli erityisesti mahdollistaa suurten purjelaivojen kulku Aurajoessa The Tall Ships Races -tapahtuman yhteydessä. Ruoppaus ei kuitenkaan palvele pelkästään suuria purjelaivoja. Saariston matkustajaliikenne ja merirahti tarvitsevat Turun kaupungin massakoordinaattori Anne Savolan mukaan turvallisia ja toimivia väyliä.