Sovittu ryhmäseksi ei onnistunutkaan – poliisit paikalle

Lifestyle Ohhoh! · Neea Jokinen

Poliisit joutuvat aika ajoin puuttumaan pariskuntien riitoihin, jotka ovat saaneet alkunsa esimerkiksi pettymyksen aiheuttaneesta seksistä. Joidenkin naisten tiedetään käyttäneen fyysistä väkivaltaa kumppaniinsa, jos hän ei ole saanut yhdynnän aikana orgasmia.

Nyt poliisi on joutunut puuttumaan eräiden henkilöiden ryhmäseksiyritykseen. Yhdysvaltojen Mainessa asuntovaunualueella asuva nainen oli sopinut harrastavansa seksiä naapureidensa kanssa. Nainen meni aiemmin tällä viikolla 56-vuotiaan Edward Sabatinon ja 30-vuotiaan Shawna Chickeringin yhteiseen asuntoon viettämään iltaa, jonka aikana tarkoituksena oli harrastaa kolmisin kimppakivaa.

Kolmikon kerrotaan juoneen asunnossa alkoholia. He eivät kuitenkaan edenneet sovittuun ryhmäseksiin asti, sillä vahvaan humalatilaan itsensä juonut 44-vuotias Valerie Nile alkoi riehua. Naisen kerrotaan napanneen keittiöstä kolme veistä, joilla hän uhkasi naapureitaan. Poliisit hälytettiin paikalle, ja he pidättivät sekavasti käyttäytyneen naisen. Kuulusteluissa nainen kertoi olleensa naapureidensa kotona harrastaakseen heidän kanssaan ryhmäseksiä.

Viranomaisten mukaan Shawna Chickering -niminen naapuri ei kuullut poliisien tuloa, sillä hän makasi sammuneena sohvalla. Perheenäidin kaksi lasta olivat tapahtuneen aikaan nukkumassa makuuhuoneessa. Veitsillä uhkaillutta Valerie Nileä syytetään muun muassa rikollisesta uhkauksesta. Hän viruu parhaillaan Knox Countyn poliisivankilassa, The Smoking Gun -sivusto uutisoi.

Uusimmat