Justin Bieber paljasti: Huumeet ja huonot päätökset olivat koitua kohtaloksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Nuorena suosion huipulle kiitäneen Justin Bieberin uraan mahtuu monenlaisia käänteitä ja kohuja. Nyt 25-vuotias tähti on harrastanut itsereflektointia pitkässä viestissään, jonka hän jakoi Instagramissa.

Kahden nuoren vanhemman pikkukaupungissa kasvaneesta pojasta tuli 13-vuotiaana miljoonien rakastama maailmanluokan tähti. Kuuluisuus nousi teinipojalle nopeasti hattuun, eikä Bieber omien sanojensa mukaan oppinut vastuuta muiden tehtyä asiat hänen puolestaan. Huonojen päätösten ansiosta hän oli jo alle 20-vuotiaana rakastetun tähden sijaan vihattu ja pilkattu hahmo.

– Aloin vetämään aika kovia huumeita 19-vuotiaana ja väärinkäytin ihmissuhteitani. Minusta tuli vihainen ja epäkunnioittava naisia kohtaan. Minusta tuli etäinen rakkailleni ja piilottelin sen henkilön kuoren takana, joka minusta oli tullut, Bieber avautuu.

Bieber kuitenkin kertoo elävänsä parhaillaan elämänsä parasta aikaa. Hän kuvailee avioliittoa Hailey Baldwinin kanssa mahtavaksi uudeksi vastuuksi, joka on opettanut hänelle kärsivällisyyttä, luottavaisuutta, sitoutumista, ystävällisyyttä ja nöyryyttä.

 

https://www.instagram.com/p/B17JfkkHEKt/?utm_source=ig_embed