Emma Stone kyllästynyt taiteilijanimeensä – harkitsee muutosta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hollywood-tähti Emma Stone on tullut monille tutuksi muun muassa elokuvista La La Land ja Zombieland. Näyttelijä hurmasi juuri myös Bellan roolissa Poor Things -elokuvassa, joka poiki hänelle Golden Globe -palkinnon parhaasta näyttelijän suorituksesta.

Emma Stone on opittu tuntemaan ympäri maailmaa Emmana. Moni ei kuitenkaan tiedä sitä, että tähden oikea nimi on Emily. Aikoinaan naisen tuli valita itselleen taiteilijanimi Emma Stone, koska alalla oli jo toinenkin näyttelijä, jonka nimi oli Emily Stone.

Emma Stone on kuitenkin alkanut nyt kyllästymään siihen, että hän ei ole käyttänyt oikeaa nimeään. Hän kertoi People-sivuston mukaan, että hän haluaisi ihmisten alkavan kutsua häntä Emilyksi. Kuvauspaikalla kun hän tutustuu vastanäyttelijöihinsä ja muuhun työryhmään niin hän esittäytyy jo Emilynä ja pitää siitä, että häntä kutsutaan sillä nimellä.