Big Brother -talossa järjestettiin tänään päivätehtävänä tietokilpailu, jossa asukkaat joutuivat vastaamaan yleissivistystä vaativiin kysymyksiin. Tuttuun tapaansa BB-Anniina onnistui yllättämään asukkaat kerta toisensa jälkeen.
Staran taannoisen kyselyn mukaan Anniinan yleissivistys rankattiin vastaamaan ala-asteen tasoa. Neitokainen on itsekin useaan otteeseen todennut tarvitsevansa lisää sivistystä. Tänään sen puute sai kuitenkin aikaan hauskoja tilanteita niin asukkaille kuin katsojillekin.
Tietokilpailussa asukkailta kysyttiin esimerkiksi kolmea ulkomaista tiedustelupalvelua. Anniina päätti ilmeisesti paljastaa salaiset tietonsa suomalaisista numeropalveluiden kulissien takaisesta toiminnasta, sillä hän nimesi tiedustelupalveluiksi numeropalvelut 020202:n ja 118:n sekä hätänumeron 112:n.
Tuulilla tuli puolestaan tiedustelupalvelusta mieleen vain Eniro 0100100, mutta hän jätti lopulta vastaamatta kysymykseen. Pyydettäessä nimeämään kolme valuuttaa, Anniina muisti vain yhden.
- Mä en oikeesti muistanut muuta kuin euron. Eikö Ruotsissa olekin kruuna? Vai kruunu? Mut mä vedin senkin yli. En mä muista noita kun mä en ole matkustellut niin paljon. Talvisotaan mä laitoin vuoden 1917, Anniina muisteli vastauksiaan.
- Voi vitsi mulla on siis kaikki ihan kuollut päästä. Mä en ikinä pääsisi agentiksi noilla tiedoilla. Kyllä sen nyt näkee noista vastauksista että oon aika tyhmä.
Asukkailta kysyttiin edellisten lisäksi myös heidän henkilökohtaisia heikkouksiaan. Anniina tiedosti ongelmansa, mutta vastaus meni jälleen hieman pieleen.
- Tero kirjoitinko mä oikein kun mä laitoin “sivistyksettömyys”, Anniina kysyi.
- Ei kun se on sivistymättömyys, Cheryll korjasi naureskellen.
Vanhan sanonnan mukaan tekevälle sattuu, mutta tällaiset sanonnat tuskin auttavat siinä tilanteessa, kun ammatinharjoittajalle on sattunut jotain todella noloa. Esimerkiksi silloin, kun mallikaunottarelta on paljastunut molemmat rinnat catwalkilla ammattilaisyleisön edessä.
» Lue lisää
Lapsitähtenä valtavaan suosioon aikoinaan Stand By Me – Viimeinen kesä sekä The Lost Boys -elokuvien tähtenä noussut Corey Feldman on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä. Hän paljasti taannoin joutuneensa pedofiilien uhriksi viihdebisneksen pyörteissä ja lupasi paljastaa aikanaan myös tekijän.
» Lue lisää
Skotlannissa on jo vuosikymmenten ajan ihmetelty sikäläisessä järvessä mahdollisesti asustavaa Loch Nessin hirviötä. Siitä ei tosin ole vieläkään saatu varmaa havaintoa. Nyt Islannissa on kuvattu hieman samankaltainen ilmiö, jolle ei ole saatu vielä selitystä.
» Lue lisää
Ystävänpäivä lähestyy jo kovaa vauhtia, ja parhaillaan miljoonat ihmiset pohtivat kuumeisesti lahjaideita ystävilleen ja rakkailleen. Nyt Britanniassa on kehitetty yksi mahdollinen lahjaidea, mutta sen saaminen Suomessa onkin sitten jo toinen juttu.
» Lue lisää
Maailmalta löytyy seksuaalisia poikkeuksia ja taipumuksia joka lähtöön, ja ihmisiä on esimerkiksi mennyt naimisiin niin hevosten ja koirien kuin talojen ja autojenkin kanssa. Nyt eräs amerikkalainen nuori mies lukeutuu viimeksi mainittuun joukkoon, sillä hän harrastaa seksiä autonsa kanssa.
» Lue lisää
Brasilialainen Sheyla Hershey paisutti rintavarustustaan keinotekoisesti vuoden 2009 alkupuolella siinä määrin, että hänen virallinen kuppikokonsa oli parhaimmillaan huimat 38KKK, mikä oli maailmanennätys. Nyt jättirinnat ovat lehtitietojen mukaan pelastaneet hänen henkensä.
» Lue lisää
Kerroimme aiemmin tänään kuinka Suomen Idols-ohjelmasta eräs 16-vuotias teinityttö lähti kesken kaiken kotiin, kun kilpailun paineet kävivät liian suuriksi. Samaan aikaan myös Yhdysvalloissa on käynnissä American Idol -tuotantokausi, ja siellä on tapahtunut nolo välikohtaus.
» Lue lisää
Suomen kuluvan vuoden Idols-tuotantokausi eteni eilen televisioruuduissa Teatteriviikonlopun ensimmäiseen lähetykseen. Samalla ohjelmassa nähtiin yllätyskäänne, kun eräs lupaava nuori laulajatähti päätti jättää kisan vapaaehtoisesti kesken.
» Lue lisää
Amerikkalainen Arianny Celeste on saanut viime aikoina jalkansa oven väliin maailman viihdelehdissä. Hän poseerasi vuosi sitten Maxim-lehden kannessa saatuaan nimityksen UFC Octagon Girliksi. Sittemmin Seksikkäin kehätyttö -voittaja poseerasi alastonkuvissa Playboy-lehdessä.
» Lue lisää
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion.
» Lue lisää