Suomalainen yritti kaapata koneen suklaapatukalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tällä viikolla Hong Kongista on kantautunut tietoja, joiden mukaan suomalaismiestä syytetään parhaillaan oikeudessa lentokonekaappauksen yrityksestä. Tapaus on uutisoitu laajalti ympäri maailmaa, sillä miehen kerrotaan olleen aseistautunut Toblerone-suklaapatukalla.

23-vuotias suomalaismies oli kietonut päähänsä kaksi peittoa ja tehnyt kolmannesta itselleen viitan. Sen jälkeen jän oli suklaapatukkaa heiluttaen vaatinut, että Amsterdamista lähtenyt lentokone kääntyy Hong Kongin sijaan Sotshiin, jotta hän pääsisi katsomaan talviolympialaisia. Lopulta henkilökunta ja matkustajat ottivat uhkaavasti käyttäytyneen miehen kiinni ja sitoivat hänet loppumatkaksi.

Mies itse kertoo vain hauskuttaneensa muita matkustajia, mutta Mirror-lehden mukaan koneen henkilökunta on tapahtumista toista mieltä. Miehen kerrotaan myös uhanneen lentokonetta pommilla. Hänet pidätettiin koneen päästyä perille. Oikeudenkäynti Hong Kongissa jatkuu edelleen.