Suomiräppäri Sana kurvikkaana – kaula-aukkoa riittämiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttävä suomiräppäri Sana on saanut viime vuosina mukavasti jalansijaa paitsi musiikissa myös sosiaalisessa mediassa, ja taannoin hänen upea Tää biisi on sulle -kappaleensa sai poikkeuksellisen hienon uuden version Idlemanin toimesta. Nyt Sana on työstänyt uutta musiikkia.

Sana hehkutti sosiaalisessa mediassa uuden Upee-singlensä julkaisua päivityksellä, jossa hänet nähdään varsin antavalla kaula-aukolla varustetussa asussa. Sanan mukaan kyseessä on asenteellinen voimabiisi, joka liputtaa itsensä hyväksymisen ja rakastamisen puolesta.

– Niin jännää! Meillä oli ihan superhauskaa kun tehtiin tätä @oonmiika kanssa, ja viimesilauksen masteroinnilla antoi jälleen @henkkaniemisto, Sana kirjoitti.