NASA-raketin valtava räjähdys kuvattiin lentokoneesta – kirkas kuin auringonnousu!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltain avaruushallinto NASA laukaisi tiistaina raketin, jonka oli tarkoitus toimittaa tarpeita maata kiertävälle kansainväliselle avaruusasemalle. Jotain meni kuitenkin pahasti vikaan, ja raketti räjähti vain kuusi sekuntia laukaisun jälkeen.

YouTube
YouTube

Raketin kuljettama alus oli onneksi miehittämätön, joten ihmisuhreilta vältyttiin. Materiaaliset vahingot olivat sitäkin suurempia sillä raketti ja sen kuljettama alus tulivat maksamaan yhteensä 200 miljoonaa dollaria. Aluksen sisällä oli yli 2.200 kilon verran ruokaa ja muita tarvikkeita.

Raketin räjähdyksestä taltioitu kuvamateriaali löysi nopeasti tiensä Youtubeen. NASAn videolla räjähdys näkyy maasta käsin lähietäisyydeltä. Lentäjä Ed Sealing puolestaan onnistui kuvaamaan tilanteen lähes kilometrin korkeudesta iPad Mini -laitteensa kameralla.