Opiskelijaelämä on tunnetusti railakasta puuhaa ja omia rajojaan voi kokeilla vapaasti. Britanniassa Exeterin yliopistossa nuorten miesten itseilmaisua on ryhdytty rajoittamaan siten, etteivät he enää saa pukeutua naisten vaatteisiin.
Ohhoh!
Järjetön kielto miesopiskelijoille: Ette saa pukeutua naisiksi!
Krokotiili söi miehen kivekset – penis säilyi
Krokotiilit ovat valtavia petoja, joiden suuhun päätyy vuosittain sadoittain ihmisiä ympäri maailmaa. Nyt eräs mies on selviytynyt Zimbabwessa tapahtuneesta krokotiilin hyökkäyksestä hengissä, mutta jotain arvokasta matelija sai kuitenkin saaliikseen.
Tässä ovat kuolemaantuomittujen viimeiset ateriat
Kuolemanrangaistus on kielletty Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa kuolemantuomio on käytössä 37 osavaltiossa. Teloitustapoina on käytetty sähkötuolia, tappavaa ruisketta, hirttämistä tai ampumista.
Mitä voi syödä Marsissa – outo kokeilu ihmetyttää
Jos olet koskaan pohtinut miltä avaruusruoka maistuu, nyt sitäkin on mahdollisuus kokeilla. NASA etsii vapaaehtoisia erikoiseen avaruuskokeiluunsa, joka simuloi Mars-planeetan oloja. Kokeiluun osallistuvat elävät neljän kuukauden ajan autenttisessa avaruustunnelmassa Havaijilla vulkaanisella rannalla ja syövät pelkkää astronauttimuonaa.
Teinitytöt haukkuivat mustaihoisia koulutovereita – potkut koulusta
Yhdysvalloissa oli vielä 1960-luvulla runsaasti rasismia, jonka johdosta mustaihoisia syrjittiin ja pidettiin toisen luokan kansalaisina. Eräs afroamerikkalainen mies haastoi taannoin Landmark-ravintolan oikeuteen, kun ravintolan baarimikko oli kirjoittanut rasistisia viittauksia miehen maksukuitteihin.
Supermies pyysi lento-ohjeita autoilijalta – katso videohitti
Alkaneella viikolla yksi suosituimmista nettivideoista on ollut Superman, joka ilmestyy lentämään henkilöauton ikkunan viereen tuttuun tapaan nyrkki ojossa. Costa Ricassa kuvatulla hulvattomalla videolla supermies koputtaa ikkunaan ja kysyy matkustajilta lento-ohjeita San Josen kaupunkiin.
Teinipoika putosi kilometrin – selvisi hengissä
Laskuvarjohyppy ei ole heikkohermoisten laji, sillä siihen liittyy omat riskinsä. Laji tarjoaa kuitenkin myös elämää suurempia kokemuksia. Nyt Englannissa on sattunut vaaratilanne, jossa teinipojan henki oli vaakalaudalla.
Mies jätti – missikaunotar joi itsensä heti hengiltä
Eroaminen rakkaasta ottaa usein koville suhteen päätyttyä, mutta harva reagoi asiaan yhtä vahvasti kuin ukrainalainen missikaunotar Marina Kolobova-Featherstone. Daily Mail -sivuston mukaan kaunotar joi itsensä hengiltä vain tunteja sen jälkeen kun mies jätti hänet.
Kohupaljastus: Miljoonat heteronaiset naimisissa homojen kanssa
Uusimpien tietojen mukaan Kiinassa on noin 16 miljoonaa naista naimisissa homoseksuaalisten miesten kanssa. China Daily -sivuston mukaan naiset kärsivät hiljaisesti rakkaudettomissa avioliitoissa.
Jätevedenpuhdistamossa kävi pa*ka säkä – kirjaimellisesti
Jätevedenpuhdistamo ei yleensä lukeudu kovinkaan monien lempityöpaikkoihin erityisesti työhön liittyvien lieveilmiöiden johdosta. Nyt nettivideolla nähdään mistä on asiassa pahimmillaan kyse.
Facebookissa suositeltua
Uusimmat artikkelit
Tässä ovat todelliset Angry Birdsit – katso hulvaton kuvasarja
Järjetön kielto miesopiskelijoille: Ette saa pukeutua naisiksi!
Hui, koiran karmaiseva varjo tallentui valokuvaan
Nuori suomalaisnäyttelijä: “Kortsu roikkui viisi tuntia”
17-vuotias teinivaimo ahtoi rintansa minitoppiin – katso kuvat
Krokotiili söi miehen kivekset – penis säilyi
StaraTV: Kulman pojat -elokuvan tähdet
Ohhoh, Kissa hieroo koirakaveriaan kuin ammattilainen – katso video
Erektiot huolettavat nuorta näyttelijälupausta
Joonas Saartamo on “megalomaanisen kova” futisfani
Teinipoppari erosi tyttöystävästään – miljoonat fanit riemastuivat
Jennifer Aniston viihtyy nudistien seurassa
Adele liikkuu jatkossa vain helikopterilla
Stara Gallup
Levyarvostelut
Peliarvostelut



















