Pyöräilijää puukotettiin keskellä päivää Varkaudessa – poliisi pyytää havaintoja keltaisesta henkilöautosta

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Itä-Suomen poliisilaitos kertoo Varkaudessa tapahtuneesta törkeästä pahoinpitelystä keskiviikkona 5. elokuuta kello 11:30. Polkupyörällä liikkeellä ollutta miestä puukotettiin jalkaan. Hän joutui sairaalaan paikattavaksi, mutta vamma ei ollut hengenvaarallinen.

Nuori mies oli pyöräilemässä Varkauden vesitornin läheisyydessä, kun hänen kohdalleen oli pysähtynyt keltainen henkilöauto. Autosta oli noussut kaksi miestä, jotka olivat pysäyttäneet pyöräilijän ja alkaneet uhkailla häntä. Tilanne oli kärjistynyt lopulta niin, että toinen miehistä oli puukottanut pyöräilijää jalkaan. Tämän jälkeen miehet olivat nousseet takaisin autoon ja poistuneet paikalta.

Uhri pyöräili vammastaan huolimatta Varkauden poliisiasemalle, missä hänelle annettiin ensiapua. Ambulanssi toimitti uhrin sairaalahoitoon. Noin tunnin päästä teosta poliisi otti kiinni kolme miestä, joiden epäillään olleen osallisia epäiltyyn törkeään pahoinpitelyyn. Kaikki tapauksen osapuolet ovat 18–28-vuotiaita ja he tuntevat toisensa entuudestaan.

Rikoksen tekoväline on kateissa. Poliisi pyytää nyt kansalaisilta havaintoja teosta, tekovälineestä ja asiaan liittyvän keltaisen hatcback-mallisen auton liikkeistä. Havainnot voi ilmoittaa vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.