Sisarvaimot-sarjaa kuvataan edelleen – kuolemantapaus ei vaikuttanut tuotantoon

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sisarvaimot-sarjan 19. tuotantokautta kuvataan parhaillaan, ja sen kerrotaan muuttuneen synkäksi. Uuden kauden oli tarkoitus seurata perheen elämää kolminkertaisen avioeron jälkeen, mutta Janellen ja Kodyn Garrison-pojan kuolema muutti tarinan kulkua.

Monet sarjan fanit ajattelivat, että TLC peruisi sarjan tuotannon. Kuvaukset ovat kuitenkin jatkuneet. Nyt sarjassa ei kuitenkaan keskitytä Christine Brownin ja David Woolleyn avio-onneen tai Janellen ja Merin sinkkuelämään. Lähipiiristä on kerrottu, että sarjassa kohdataan todella surullinen aikakausi.

– Sarja tulee olemaan synkempi, koska he yrittävät käsitellä kuolemaa ja siihen johtaneita syitä, The Sun tietää kertoa.

– He alkavat hajottaa toisiaan ikään kuin selvittääkseen, missä virhe tapahtui, sisäpiiriläinen jatkoi ja paljasti, että kuvauksissa sukelletaan syvälle perheen ongelmiin ja niiden korjaamiseen.